Jälleen angry birdsiä ja jälleen työkaverille :) Tällä kertaa toiveena oli possu ja tällaisen tein.
Voi itku että oli ongelmia :P Teen yleensä aina samoilla tuotteilla, kun tiedän miten ne käyttäytyvät, mutta nyt kokeilin sitten uudenlaista vispikermaa, jota tukusta ostin. Eipä kannattanut. Vanilijavaahdossa toimi ihan loistavasti, mutta kun toiseen kerrokseen laitoinkin mansikkaa sekaan, jollon vaahto valahti aivan litkuksi :/  Laitoin siis liivatetta ja yöksi jähmettymään. Eipä auttanut, seuraavana päivänä, kun aloin kokoamaan kakkua, niin mansikkatäyte valui kakun välistä pois. Kun valuminen hiukan rauhoittui, kuorrutin kakun, mutta tasaista pintaa tähän en millään saanut ja kun täyte edelleen jatkoi valumistaan, niin alareunaan laitoin vihreästä sokerimassasta hiukan vahviketta.  Jännitin koko päivän, että pysyikö kakku koossa juhlien ajan ja illalla sitten sain viestin, että kakku oli maistunut ja ollut mieluinen :) Huh. Ja opinpa tästä, että etenkin tilauskakkuihin ei IKINÄ enää kokeilla uusia aineksia.
helmikuu%202013%20132-normal.jpgNN